Suden aika

Suden aikaSuden ajan raikkaat Siioninvirsikonsertit ovat liikuttaneet kuulijoita. Taiturilliset muusikot esittävät nöyrässä hengessä Siionin virsiä, joiden toistuvia teemoja ovat itsetutkiskelu ja kristityn välillä vaivainen vaellus. Kuulijalle vilahtaa toivoa ja armoa taivaallisen kauniilta tuntuvan musiikin kautta.

Suden aika -lauluyhtye perustettiin ensimmäisen kerran vuonna 1996. Sen kaikki jäsenet ovat laaja-alaisia kansanmusiikin ammattilaisia, jotka toimivat muusikkoina ja säveltäjinä useissa eri projekteissa sekä opetustehtävissä. Suden ajan sointi syntyy neljän vahvan, erilaisen lauluäänen sekä kansansoittimien yhdistelmästä. Yhtyeen jäsenet säveltävät ja sovittavat musiikkinsa itse.

Suden ajan perusohjelmisto pohjautuu suomalaiseen runolauluperinteeseen, ja yhtye konsertoi vuosittain kotimaan lisäksi etenkin Keski-Euroopassa. Suden aika on julkaissut kuusi levyä: Etsijä (2004), Unta (2006), Armas (2009), Ilokivi (2011), Laiturilla (2013) ja yhteistyössä muusikko Tellu Turkan kanssa Siionin virsi -levyn Suojaavat siipes (2011).


Suden ajalta ilmestyy uusi Siioninvirsilevy

Kansanmusiikin henkeen sovitetuilla Siioninvirsillä ihastusta herättänyt Suden aika julkaisee uuden Siioninvirsilevyn. Harpuin, huiluin, kantelein cd julkistetaan 14.3.2015 Vantaalla Herättäjän Talviveisuissa.

Levyllä kuullaan lauluyhtyeen sovittamina mm. rakastetut Siioninvirret Milloin opin lapsen lailla, Herra Jeesus kun täällä vain kanssamme on, Tuon tästä päivästä kiitoksen sulle sekä Sinuhun turvaan Jumala eli Paavon virsi.


Suden aika lauluyhtyeen jäsenet ja instrumentit:

Katariina Airas: laulu, moraharppu, Härjedalspipa, sormipiano
Anita Lehtola-Tollin: laulu, udu
Liisa Matveinen: laulu, kantele, rumpu
Veera Voima: laulu, Low Whistle, rumpu, rahistimet

 http://www.sudenaika.com/


Suden ajan konserttien tiedustelut ja tilaukset:

Minna Kettunen
Ohjelmatoimisto Wideline
050-330 3389
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.