Kirkoista viihdekeskuksia? EI! Kirkoista viihdekeskuksia? EI! Lähes 40 vuoden mittaisen laulaja-lauluntekijän uran tehnyt ja noin 25 levyä julkaissut Jaakko Löytty laulaa edelleen isolla äänellä ja toimii tärkeiksi kokemiensa asioiden puolesta. Tosin välillä tämä Suomi-gospelin pappa laulaa myös hiljaa.
Löytty kritisoi kirkkoihin tuotuja viihdekonsertteja, joissa kirkkoa käytetään vain kulissina. Hän haluaa tarjota kirkkojen seinien sisällä kirkon omaa sanomaa. "Esiintyessäni missä tahansa kirkossa koen olevani sen seurakunnan työntekijä", hän sanoo. Jyrkästi kirkollinen Löytty haluaa olla vain osa seurakuntien perustyötä.
Jaakko Löytty TRE tarjoa taivaallisia näkyjä ja maanläheistä juurimusisointia. Jaakko soittaa kitaraa ja huuliharppua sekä laulaa, hoilaa ja veisaa. TRE:n jäsenet ovat Mikko Löytty, kontrabasso ja laulustemmat, sekä Seppo Rauteva, rummut ja muut lyömäsoittimet. Soittajat ovat soittaneet vuosikausia yhdessä, joten homma käy heiltä kuin ajatus, tahi leikki. Parhaimmillaan yhtyeen soitto onkin vakavamielistä leikittelyä äänillä ja rytmeillä.
Konsertin laulut muodostavat kokonaisuuden, joka on otsikoitu "Maailman kaikissa kylissä". Yleisteemana on rauha, oikeudenmukaisuus ja tasauksen välttämättömyys. Tarjolla myös yhteislauluja, joiden sanat löytyvät ohjelmalehtisestä.
Pääasiassa Jaakon tekemien laulujen teemat lähtevät liikkeelle alhaalta arjen vaivasta ja sen pienistä iloista sekä etsivät suuntaa ylös pyhiin ja tuonpuoleisiin. Konsertissa kuullaan sekä uusia että vanhoja tuttuja kappaleita vuosien takaa. Löytyn lauluista kuullaan mm. Sateenkaariunet ja Lennä, leijani, lennä sekä useiden toivoma Kahden maankansalainen. Tästä Jaakon vaimon Kaija Pispan sanoittamasta laulusta on tullut monien suomalaisten uusi ykkösvirsi, uusi "Jumala ompi linnamme".
Jaakko Löytty (s.1955) toimii myös Herättäjä-Yhdistyksen matkaveisaajana ja seurapuhujana. Hän on veisannut lapsesta asti, vasta aikuisena huomannut tietoisesti niin tekevänsä. Poikaiän lempivirsiä olivat Mua siipeis suojaan kätke, Oi Herra, jos mä matkamies maan, Kauan on kärsitty vilua ja nälkää, sekä Ja se Oolannin sota oli kauhia, niin ja Mustalaiseks olen syntynyt tietenkin. Oli kuitenkin lapsena sitä mieltä, että jos taivaassakin vielä täytyy näitä iänikuisia virsiä veisata, niin sitten ei sinne haluakaan päästä.
Keikkakalenteri
- Ti 20.9. klo 19 Pyhäjärven kirkko
- Ke 21.9. klo 19 Nilsiän kirkko
- To 22.9. klo 18.30 Väärnin Pappila
- La 24.9. Aholansaari
- Su 25.9. klo 18 Lopen kirkko
- To 29.9. klo 18 Aitolahden kirkko
- Ke 26.10. klo 19 Lapinlahden kirkko, Wähäväkisten messu (järj. Iisalmen rovastikunta)
- Pe 28.10. klo 18 Ruoveden kirkko
- La 29.10. klo 18 Viitasaaren kirkko
- La 12.11. klo 18 Herttoniemen kirkko
- Su 27.11. klo 18 Rymättylän kirkko
Tiedustelut Wideline / Minna Kettunen 050-330 3389, Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen




